Sanomalehtiruno

Säälistä on tullut sairautta.
Kuinka pitkään pitää auttaa sitä,
joka ei halua auttaa itseään?
Heitä ei ole säälitty,
ei ole säälitty,
vaikka olisi pitänyt.

Museon kulisseissa

Ruby kertoo sukunsa tarinan, joka alkaa 1800-luvun lopusta ja jatkuu Rubyn oman elämän tapahtumilla aina vuoteen 1992 asti.
Kirja alkaa hetkestä vuonna 1951, jona Ruby saa alkunsa, joka on oikeastaan tarinan keskikohta. Toisessa luvussa Ruby syntyy ja siitä eteenpäin kirja etenee Rubyn kasvaessa ja pohtiessa sukulaistensa kohtaloita.

Ruby Lennox on perheensä kuopus, Georgen ja Buntyn kolmas lapsi. He asuvat Yorkin tuomiokirkon juurella sijaitsevalla kadulla omistamansa lemmikkieläinkaupan kanssa samassa rakennuksessa.
Tapahtumapaikkoja on useita Skotlannista Kanadaan ja Australiaan. Suurin osa kirjasta sijoittuu kuitenkin 1950-60-luvun pohjoisenglantiin, Yorkiin.

Kirjan alku oli suurimmaksi osaksi Rubyn jaarittelevaa henkilöiden ja tapahtumapaikan esittelyä, mutta muuttuu mielenkiintoisemmaksi viimeistään ensimmäisen takauman kohdalla tai silloin, kun Ruby syntyy.
Kirjan huippukohta on viitisenkymmentä sivua ennen kirjan loppua, jolloin Rubylle selviää asia, josta on vaiettu sen tapahtumisesta lähtien.
Kirjan lopetus sulkee kaikki tapahtumat selvitettyinä, mutta toisaalta jää avoimeksi kirjan päättyessä sanoihin "Olen toisessa maassa, siinä jota kodiksi sanotaan. Olen elossa. Olen arvokas jalokivi. Olen pisara verta. Olen Ruby Lennox."

Ruby, kirjan kertoja, on eläytyvä minäkertoja. Tämä tulee esiin varsinkin alussa ennen Rubyn syntymää, jolloin hän kertoo paljon äitinsä  ajatuksia, ruumiintuntemuksia, sekä unia.
Hän on lapsi, joten kertojana hän ei ole kuitenkaan kovinkaan luotettava. Hänen kerronnassaan on paljon asioita, joita hän ei tiedä, mutta hän usein täydentää ne myöhemmin, kun hän on vanhempi.

Kertoja viittaa useasti tuleviin tapahtumiin:
" ...ja Nell - joka tänä kuumana päivänä on syntymättä ja jolla on koko elämä edessään - on eräänä päivänä oleva minun isoäitini, jolla on koko elämä takanaan ilman että hän edes tietää miten se tapahtui."

"Meidän Gillian, tulevaisuuden lupaus (Tulevaisuus ei sitten osoittautunut kovin kummoiseksi, sillä vaaleansininen Hillman Husky ajoi hänen ylitseen vuonna 1959, mutta mistä me sen voisimme tietää?)"

Kirjan jokaisessa luvussa on takauma, jossa käydään henkilö kerrallaan läpi lähes jokaisen Rubyn sukulaisen kohtalo. Takaumissa selviää monia asioita jotka on aiemmin joko kerrottu väärin, tai joita ei ole kerrottu loppuun asti.

Ruby kokee lapsuudessaan trauman, joka paljastetaan vasta kirjan lopussa. Ruby ei itse muista tapahtumaa ja siksi hän ei voi kertoa asiasta kunnolla ennen kuin hän saa sen itse selville, vaikka muut henkilöt sen toisinaan mainitsevatkin. Tekstissä useasti näkyvä P- ja muut vihjeet ohjaavat lukijaa ratkaisua kohti.

Runoarvostelu

Merja Virolainen: Kontaktia halutaan
Tammi
2007

Kontaktia halutaan on Merja Virolaisen noin 80:sta, ilmeisen aitoihin seuranhakuilmoituksiin pohjautuvista ilmoituksista koostuva runokokoelma, jossa ei avoimuudella tai seksuaalisuudella olla pihtailtu yhtään. 

Kokoelmasta löytyy lähes jokaisen erilaisen ihmisen, drag queenista teinipojan kautta naapuriaan kyttäävään rouvaan, näkökulmasta kirjoitettuja ilmoituksia.

Virolaisen teksti on todella sujuvaa. Runoista eivät riimit tai sanaleikit lopu kesken. Esimerkki runosta Mopopoika: 

"Mitäpä minä, ujo mopopoika Ähtävältä, tumppujunkkari, ammattirunkkari. Tykkään rassata konetta, näprätä, viilailla vehkeitä, hioa tulppaa, hakata letkua, askarrella nyrkit möhnässä."

Runossa Pika, joka kertoo pikatreffeistä, on leikitelty hauskasti vokaaleilla: 

"Kaahari tanahai hamaroi naaraalle tahnat hahloon, njauun, örkki törököriläs töräyttää ördälle löröt löröt löröt löröt röt röt röt tööt!"

Omasta mielestäni teos oli ihanan erilainen, erittäin hauska, täysin rajaton kokoelma, joka näyttää runojen voivan olla hyvää viihdettä myös niiden kokenemattomalle tulkitsijalle.

Anagrammi

Saha, naula ja nolo r

Jos minä olen, oletko sinä?

Jos minä olen mummo, oletko sinä vaari?
Minä olen meri, sinä olet saari
Jos minä olen verhot, oletko sinä ikkuna?
Minä olen kevät, sinä olet jääpuikko tippuva
Jos minä olen makkara, oletko sinä grilli?
Minä olen silakka, sinä olet silli
Jos minä olen myrsky, oletko sinä suoja?
Minä olen pimeä, sinä olet valon tuoja

Pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää

Mä piiloudun ja maalaan maailman mustaksi

ei mua kukaan nää

Pidän sun kädestä kiinni

en päästä irti

Saatat olla juuri se 

joka sattumalta minut pelastaa meteoriitin alta

Herätä minut vasta sitten kun me oomme päässeet perille 

Pakko päästä pois, mut luotiin kulkemaan

Ei laulut enää lauluja oo vuosiin ollutkaan

Sä lupasit, että me ei kuolla koskaan

Lähteet: 

Chisu - Muut

Olavi Uusivirta - Auringon lapsi

Olavi Uusivirta - Elvis istuu oikealla

Olavi Uusivirta - Me ei kuolla koskaan

Pariisin Kevät - Invisible man

Pariisin Kevät - Matkalla etelään

Pariisin Kevät - Meteoriitti

Teleks - Tyttö joka katsoo merelle