tiistai 2. huhtikuuta 2013

Olipa kerran

Yleistäen voisin sanoa, että Grimmin veljesten ja H.C. Andersenin sadut ovat kaikille tuttuja - tai ainakin kauniimmat Disney-versiot niistä. Harva on kuitenkaan lukenut alkuperäisiä raakoja versioita saduista, joissa ilkeä äitipuoli laitetaan tanssimaan tulisilla hiilillä kuolemaansa asti, tai joissa linnut nokkivat ilkeiden sisarpuolien silmät puhki tarinan lopussa. Näin päättyvät esimerkiksi Grimmin veljesten Lumikki ja Tuhkimo.

Grimmin sadut ovat Grimmin veljesten kokoamia satuja, joita he ovat muokanneet kansansatujen pohjalta ja ne oli ensin suunnattu vain aikuisille. Heidän ensimmäinen satukokoelmansa julkaistiin vuonna 1812 ja lopullinen seitsemäs painos vuonna 1857. Grimmin satuja ovat mm. Punahilkka, Tuhkimo ja Lumikki.

H.C. Andersen on myös merkittävä romantiikan ajan satukirjailija. Ensimmäinen osa hänen saduistaan julkaistiin vuonna 1835. Satukirjat ilmestyivät osissa vuoteen 1872 asti, jolloin viimeiset sadut julkaistiin. Andersenin satuihin kuuluvat esimerkiksi Pieni merenneito ja Ruma ankanpoikanen.

Lähes kaikissa saduissa on paljon samankaltaisia piirteitä. Ne alkavat perinteisesti sanoilla "Olipa kerran", mikä tekee saduista ajattomia. Sadussa käytetään myös runsaasti adjektiivejä ja sadut on kirjotettu niin, että ne ovat lapsillekin mahdollisimman selkeitä. Niissä esiintyvät henkilöt ovat usein eläimiä: sudet ovat pahoja, ketut viekkaita, kissat viisaita ja karitsat viattomia ja sinisilmäisiä. Satujen ihmisilläkään ei usein ole oikeita nimiä; Punahilkka on Punahilkka, veli on veli ja isoäiti on isoäiti.

Saduissa esiinty monia erilaisia symboleita. Esimerkiksi Punahilkan susi ja Hannun ja Kertun noita symboloivat pahuutta. Näille hahmoille ei käy sadun lopussa hyvin. Hyvyyttä ja viattomuutta symboloivat esimerkiksi prinsessat ja lapset. Saduissa on myös sekä hyvää, että pahaa symboloivia asioita, kuten luonto; matkan varrella pitäisi pysyä oikealla polulla, ettei joudu vaaralliseen metsään.
Muunlaisia symboleista saduissa ovat usein toistuvat luvut. Monissa saduissa toistuu luku kolme: on kolme karhua, pukkia, kehrääjää ja typerystä. Monen sadun nimessä on kolme asiaa, esimerkiksi Grimmin veljesten Oljenkorsi, hiili ja papuVärttinä, sukkula ja neula, sekä Yksisilmä, Kaksisilmä ja Kolmisilmä. H.C. Andersenin sadussa Tulukset on kolme koiraa, jotka vahtivat kolmea arkkua, joissa on kolmenlaisia kolikoita.


Sadun alussa päähenkilölle annetaan usein neuvoja, joita hänen tulisi noudattaa. Nämä neuvot kuitenkin unohtuvat, mikä aiheuttaa ongelman syntymisen. Kun sadun ongelma on selvitetty, se päättyy usein jonkinlaiseen opetukseen. Vanhempia pitää totella, ketään vierasta ei pidä päästää sisään, eikä heidän matkaan pidä lähteä, eikä polulta mummon luo saa poiketa, ettei mitään pahaa satu. Satujen loppu on yleensä onnellinen, paha saa palkkansa ja hyvyys voittaa.